Sivut

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Aikaa treenaamiseen löytyy, jos sitä haluaa löytää

Annukan treenikuulumisia

"Treenaaminen Napapiirin hiihtoon on sujunut loistavasti! (Ehkä siksi, että vielä ei olla hiihdetty metriäkään...) Ideahan on nyt aluksi kasvattaa lihaskuntoa, ja kolmesti viikossa salilla käyminen tuntui ensinäkemältä paljolta, mutta jo yhden viikon jälkeen huomasin määrän olevan juuri hyvä. Olen muutaman kerran korvannut salikäynnin esim. bodypump-tunnilla, jotta saan vähän vaihtelua. Olen myös lisännyt yhden kestävyystreenin viikkoon, eli viikko-ohjelmaani kuuluu 3 x sali, 2 x kestävyys ja (väh.) 1 x kehonhuolto.


Ajan löytäminen on aina välillä haastavaa kun on monessa mukana, ja välillä olo on itsekäs, kun on pakko niuhottaa salille ja lenkille pääsyn kanssa. Fakta kuitenkin on, että ellei itse niuhota, ei kukaan muukaan sitä tee sinun puolestasi. Yleensä aikaa löytyy, mikäli on halua sitä löytää, ja kummasti jääkaapin ovessa oleva treeniohjelma patistaa järjestämään aikaa. Olen pakon sanelemana käynyt muutaman kerran salilla aamulla ennen töihin menoa, ja yllätyksekseni käynnit ovat olleet todella hyviä ja tehokkaita! Olen ennen aina vältellyt aamuliikuntaa, koska olen kokenut kropan olevan niin jäykkä, että treenaaminen tuntuu pahalta. Ehkä tämäkin on asia, joka on muuttunut iän myötä. Tai sitten se on vain yksinkertaisesti asennekysymys.

Ikävä takaisku kohdallani tässä heti alkumetreillä oli kahden viikon virustauti, joka esti tehokkaasti treenaamisen. Voin kertoa, että kotona marjamehun juominen oli näinä viikkoina henkisesti paljon rankempaa kuin yksikään treeni. Oloa helpottaakseni tilasin nettikaupasta kahdet uudet treenikengät, joita sitten tuijotin haikeana ja malttamattomana. Kun sitten vihdoin köhiminen ja kurkkukipu loppuivat, ja pääsin lenkille, olo oli kuin aitauksesta päästetyllä sonnilaumalla. Energiaa oli, ja yllättäen treeni tuntui kevyeltä! Koetan kuitenkin ottaa varovasti, ettei tule sitä paljon puhuttua takapakkia."

Santasport valmentaa viisi innokasta elämänsä hiihtokuntoon syys-talvikauden 2013–2014 aikana. Ryhmään on valittu yli 70 hakemuksen joukosta viisi eritasoista liikkujaa, joilla jokaisella on kova halu kehittyä hiihdossa – on lähtötaso sitten nolla tai tuhat kilometriä vuodessa. Valmennettavista jokainen asettaa oman tavoitteensa maaliskuussa hiihdettävään Napapiirin Hiihtoon, jota kohti talvi harjoitellaan.

Tutustu eritasoisiin osallistujiin ja heidän treeniohjelmiinsa: Henkka, Martti, Heli ja Ilona

Haluatko itse Reijo Jylhän oppiin? Reijon hiihtokouluissa on vielä tilaa, varaa paikkasi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti