Sivut

perjantai 27. helmikuuta 2015

Hallitseva keihäänheiton Euroopan mestari Antti Ruuskanen Lapin Urheiluopistolla 26.2.2015


Antti Ruuskasen viime vuosi huipentui Euroopan mestaruuteen ja alkanut vuosi pyörähti käyntiin Etelä-Afrikasta ja jatkuu kotimaan vierailun jälkeen taas ulkomailla leireillen. Napapiirillä urheilijatähti malttoi vierailla kokonaisen päivän osallistuen vierailevana puhujana yrittäjien hyvinvointipäivään Lapin Urheiluopistolla.

Sain tilaisuuden jututtaa Anttia kauden tavoitteista ja tämän hetken meiningeistä yleensäkin kierrellessämme Lapin Urheiluopiston tiloihin tutustuen. Ja juttua riitti!
 
Talvella kilpaileminen jää vähemmälle, mutta ulkomaan leireillä treenaaminen on sitäkin tehokkaampaa. Tämän vuoden tavoitteista mainittakoon se niin lähellä ollut (21cm) Pielaveden ennätys, joka olisi tarkoitus rikkoa tulevana kesänä tai siis "jos vaikka vahingossa". Lisäksi Olympiapronssimitalistia odottavat elokuussa MM-kisat Pekingissä.


Seuraamme liittyivät Lapin Urheiluakatemian valmentajaopiskelijat Sofia ja Joni ja saimme keskusteluumme näkökulmaa myös  nuorten urheilijoiden opiskelusta ja urheiluakatemiatoiminnasta. 

Antti on intohimoinen penkkiurheilija, hän seuraa suomalaislajeja, lajia kuin lajia, joissa suomalaiset ovat edustettuina. Lapin Urheiluopiston harjoitteluolosuhteita hän pitää todella hyvinä ja monipuolisina. Ensilumesta puhuttaessa Antti kertoi kauden ensimmäisen perinteisen tyylin hiihtolenkkinsä päättyneen huonosti sauvan katketessa kesken hiihtolenkin. Hiihtolenkki ei tietenkään päättynyt siihen, vaan jatkui, yhdellä sauvalla. 

Myös Urheiluopiston uudehkot painonnostotilat tekivät vaikutuksen, Antin omassa treeniohjelmassa voimaharjoittelua on kolmisen kertaa viikossa.

Santasport CMS-kuntosalilta löytyi tuttuja laitteita ja harjoitteita, joita Antti suorittaa omassa treeniohjelmassaankin.


Santasport Lapin Urheiluopiston väki toivottaa Antille tsemppiä kauden tavoitteisiin ja toivottavasti saamme hänet tänne Lapin Urheiluopistolle jälleen vierailemaan!

teksti ja kuvat: Sini Yli-Suvanto
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti