Sivut

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ensilumen hiihtohaaste - hae mukaan!


Napapiirin kupeessa talvi on melko vallitseva elementti ympäri vuoden. Ja niin tänäkin kesänä, sillä Santasportilla katseita suunnataan syksyyn, ja innokkaimmat odottavat jo ensilunta ja hiihtokelejä. Samasta syystä emme tyydy odottelemaan luontoäidin suopeutta tässä asiassa, vaan olemme jo hyvän aikaa valmistautuneet varastolumella Ensilumenladun rakentamiseen!

Siinä vaiheessa lokakuussa, kun lumi ja latu viimein saadaan, on oltava hyvässä hiihtovalmiudessa. Harjoittelu pitää siis aloittaa hyvissä ajoin: peruskuntokausi, lihaskunto ja kestävyys eivät tule itsestään. Ja tähänpä liittyykin päivän varsinainen aihe, nimittäin:

Santasport tarjoaa viidelle onnekkaalle ja innokkaalle mahdollisuuden valmentautua elämänsä hiihtokuntoon ilmaiseksi huippuvalmentajan johdolla!

Kyllä, totta se on! Tänä vuonna laitamme avoimen haun ilmaiseen, huippuvalmentaja Reijo Jylhän hiihtokouluun, ja valitsemme valmennettaviksi viisi mahdollisimman erilaista liikkujaa. Reijon apuna on ammattitaitoiset ohjaajamme, joiden kanssa osallistujat suorittavat alku- ja lopputestaukset ja suunnittelevat kokonaisvaltaiset, henkilökohtaiset kunto-ohjelmat jokaisen henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuulostaa hyvältä, eikö totta? 

Testaukset ja kuntoharjoittelu aloitetaan elokuussa, jonka jälkeen valmennettavat harjoittelevat kunto-ohjelmiensa mukaisesti, osallistuvat laji- ja terveysluennoille ja pääsevät kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja kunnon kohottamiseksi. Ensilumenladun myötä Reijo alkaa pitää tekniikka- ja lajiharjoituksia, ja talven hiihtoharjoittelun jälkeen valmennusryhmän ponnistelu huipentuu maaliskuiseen Napapiirin hiihtoon, johon kukin osallistuja saa valita oman tavoitematkansa. Napapiirin hiihdossa matkavaihtoehtoja on aina 100 km:iin asti, joten haastetta löytyy kokeneemmallekin hiihtäjälle.

Tietoa, ideoita ja kannustusta ihan kaikille

Valitut viisi eivät suinkaan ole ainoat, jotka pääsevät hiihtokouluun osallistumaan. Hiihtokouluja pyörii Santasportissa koko talven ajan, ja lisäksi näiden valittujen valmennettavien harjoittelua seurataan koko vuoden ajan täällä Santasportin blogissa, Facebook-sivullamme sekä muissa sosiaalisen median kanavissa. Voit seurata tunnelmia lenkiltä, salilta ja ladulta Twitterissä ja Instagramissa tai hakea ravintovinkkejä ja treeni-ideoita Pinterestistä. Seuraa harjoittelua ja valmennettavien edistymistä, ja poimi suosikiltasi vinkit omaan liikuntaharrastukseesi. 

Järjestämme Ensilumen hiihtohaasteen, jotta erilaiset liikkujat monenlaisista lähtökohdista ja arjen haasteiden parista voisivat löytää tapoja sovittaa kuntoliikunnan luontevaksi osaksi elämäänsä, ja että kehoa monipuolisesti harjoittava maastohiihto koettaisiin tutuksi ja miellyttäväksi kuntoliikuntamuodoksi. Santasport Lapin Urheiluopisto sekä Lapin Urheiluakatemia edustavat lajin huippuosaamista, ja siksi haluammekin edistää hiihdon avulla ihmisten terveyttä, hyvinvointia sekä tehokkaan kuntoliikunnan tavoitettavuutta. Rovaniemellä on hiihtoon loistavat mahdollisuudet laajojen latuverkostojen ja runsaslumisten talvien puolesta, mistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti!

Lisätietoja www.santasport.fi/hiihtohaaste

Nyt ei jäädä sohvalle, vaan kaikki mukaan! Tehdään tulevasta talvesta yhdessä hauska ja aktiivinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti