Satoi ensi lumen ja tuli pakkasta. Sääennuste näyttää
lupaavalta. Rovaniemi on valkoinen.
Sääennusteen mukaan on todennäköistä, että lämpötila pysyy
koko viikonlopun ajan nollan alapuolella. Ja jos näin tapahtuu, niin ensi
viikon alussa pääsemme aloittamaan lumen levittämisen Ounasvaaralla. Tänä
vuonna työskentely alkaa stadionin suunnalta. Tavoitteena on varmistaa ensin
stadionin ympärille riittävän laaja alue, että se mahdollistaa ja varmistaa
myös marraskuun aikana järjestettävien kilpailujen toiminnot. Samalla se tuo
myös mahdollisuuden kuntoilijoille ja nuoremmille lajinharrastajille riittävän
helpossa ympäristössä lajin aloittamisen.
Nyt kannattaa viikonlopun aikana kaivaa sukset naftaliinista
ja perushuoltaa ne luistojen osalta. On tärkeää, että sukset, joilla
hiihtämisen aloittaa, on riittävän helpot hiihtää. Säilötyllä lumella suksen
luisto on normaalia talvilunta parempi, joten välineen hiihdettävyys merkitsee
enemmän kuin luisto-ominaisuudet onnistuneen hiihtokokemuksen saavuttamiseksi.
Sauvojen remmit ja sommat kannattaa myös tarkastaa, ettei ensimmäisillä
lenkeillä satu yllätyksiä.
Kun nyt tämän vuoden latu hyödyntää stadionin tasaista
aluetta, niin alussa kannattaa jokin verran molemmilla hiihtotavoilla
hiihdettäessä tehdä sitä ilman sauvoja. Perinteisellä hiihdettäessä sauvoitta
hiihto pakottaa ponnistuksen ajoituksen oikein ja luistelussa yhden suksen
tasapaino kehittyy sauvoitta luistelun avulla.
Seuraa tilanteen kehittymistä osoitteessa www.santasport.fi/ensilumenlatu ja valmistaudu avaamaan hiihtokautesi ensimmäisten joukossa.
Latua voit tarkastella ensilumenladun webkamerasta. Ensilumentreenipaketit alk. 60 € / hlö / vrk / 2 hh. Omasi voit varata Santasportin Myyntipalvelusta 020 798 4222 tai sales@santasport.fi
Reijo Jylhä
Huippu-urheilukoordinaattori
Lapin Urheiluakatemia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti